Oma mustaterrieri?

IMG_5172[183]Pentulaatikossa touhuaa suloisia, mustia karvapalleroita ja niistä pitäisi valita yksi omaksi parhaaksi ystäväksi. Ennen kuin teet valintasi, kannattaa sinun miettiä muutamia seikkoja joihin tulet törmäämään arjessasi mustaterrierin kanssa.
Ryhtyessäsi koiran omistajaksi sitoudut moniin asioihin pitkäksi aikaa. Suloisesta pienestä mustasta karvapallerosta kasvaa yllättävänkin nopeasti iso, voimakas, aikuinen koira jonka liikunnantarpeesta, ruokinnasta ja turkinhoidosta sinun tulee olla valmis kantamaan vastuu seuraavien noin 10 vuoden ajan.

Mustaterrieristä saat aina kaverin mukaan oletpa lähdössä sitten palveluskoiraharrastukseen, uinti- tai metsäretkelle, juoksulenkille tai vaan omaan pihaan puutarhatöihin. Se on aina valmis lähtemään mukaan, olipa sää sitten mikä tahansa. Tosin kotiin tuomisina karvojen joukossa saattaa olla joitakin risuja ja lumisena aikana, ei aina niin pieniä, lumipalloja kiinnittyneinä jalka- ja vatsakarvoihin. Vaikka mustaterrieri onkin aina valmis toimintaan, osaa se kotona ollessaan rauhoittua omalle paikalle varsin huomaamattomaksi.

harkinnassa.jpgKoiran olemassaolon voit silti huomata esimerkiksi märän parran jättämistä jäljistä pöydän reunoissa tai vesilammikosta lattialla kun mustaterrierisi on käynyt omalla persoonallisella tavallaan juomassa.

Ollakseen yhteiskuntakelpoinen vaatii mustaterrieri vähintäänkin peruskoulutuksen, jotta arkenne sujuu ongelmitta tilanteessa kuin tilanteessa. Mustaterrierin, niin kuin muidenkin koirien, kasvatuksessa on tärkeätä olla johdonmukainen ja reilu. Se mikä on tänään kiellettyä, on kiellettyä myös huomenna. Kun on aika kiittää koiraa oikeasta ja toivotusta toiminnasta, reiluna laumanjohtajana annat silloin vaikkapa taputuksen, kehun ja makupalan.

Myös oikeanlaisella ja kohtuullisella liikunnalla on suuri merkitys. Kannattaa kuitenkin muistaa että liikunta ja koiran aktivoiminen eivät ole sama asia. Säännöllinen aivojumppa ja omistajan kanssa yhdessä puuhailu väsyttävät koiraa ja se saa kaipaamaansa tekemistä. Tällöin esim. kotona yksin ollessa tehdyt tihutyöt jäävät vähemmälle.

Ota hyvissä ajoin selvää kasvattajista, käy tapaamassa heitä ja heidän koiriaan, haastattele ja kysele kaikkea mahdollista rotuun liittyvää. Näin saat selville että tulevan pentusi kasvattaja on todella perehtynyt asiaan ja pennulla on mahdollisimman hyvä elämän alku syntymäkodissaan kasvattajan luona. Kasvattajalta saat tietoa koiran yleisestä hoidosta, trimmauksesta ja koulutuksesta sekä tietenkin mahdollisista sairauksista joita rodussa tavataan. Hyvä kasvattaja on valmis myös myöhemmin auttamaan sinua jos eteen tulee koiraasi koskevia kysymyksiä ja ongelmia.

harkinnassa2Mustaterrieri on rotuna kovin nuori ja rodun syntyyn vaikuttaneet rodut ovat vielä lähellä nykykoiriemme taustoja. Tästä johtuen aina välillä pentueisiin syntyy värivirheellisiä pentuja. Nämä pennut saattavat olla väritykseltään esim. rottweilerin värimerkeillä varustettuja tai airedalenterrierin värisiä. Värivirheelliset pennut rekisteröidään Suomen Kennelliiton EJ-rekisteriin. Suomen Kennelliiton kanta on että värivirheellinen koira on hinnaltaan huomattavasti oikean väristä (=musta) edullisempi. Mustaterrierin hinta on yleensä n.1200 – 1300€, mutta kyse on aina myyjän ja ostajan välisestä kaupasta. Värivirheellisestä, EJ-rekisterissä olevasta koirasta saat aivan samanlaisen oivan harrastuskaverin itsellesi virallisiin kokeisiin kuin ns. normaalivärisestäkin mustaterrieristä, ainoastaan näyttelyt ovat pois suljettuja.

Suomen Mustaterrierit ry:ltä saat lisätietoa rodusta, kasvattajista ja yhdistyksen pentuvälityksessä myynnissä olevista suositeltavista pentueista.

%d bloggers like this: