Historia
Rodun tausta
Mustaterrieri on venäläinen rotu, joka on kehitetty tehdasmaisin menetelmin suursnautserista, airedalenterrieristä ja rottweilerista, myöhemmin koon ja turkin parantamiseksi käytettiin moskovalaista vedestänoutajaa, joka oli newfounlandin kaltainen sekarotu.
Jalostustyö aloitettiin 1940-luvulla Krasnaja zvezda (Punainen tähti)–kennelissä, tavoitteena oli kehittää voimakas, vaatimaton, isokokoinen, hyvävainuinen ja hermorakenteeltaan kestävä koira, joka soveltuu erilaisiin ilmasto-oloihin palvelemaan armeijan ja kansantalouden tarpeita.
Tärkeitä nimiä rodun historiassa ovat olleet sen kehitykseen vaikuttaneet professori N.A. Iljin ja G.P.Medved.
Rotu on suhteellisen lyhyenä olemassaoloaikanaan tullut suosituksi sekä Venäjällä että muissa maissa koiraharrastajien keskuudessa. Mustaterrieriä on pidetty ja pidetään kotimaassaan arvossa nimenomaan työkoirana.
Rotu hyväksyttiin itsenäiseksi roduksi ja erotettiin suuremmasta ns. roturyhmästä Neuvostoliitossa 1980-luvulla. FCI hyväksyi mustaterrierin rotumääritelmän (nro 327) 29.9.1983. Näin oli virallisesti syntynyt uusi karuun ilmastoon sopiva, kestävä ja rohkea työkoira, joka on vastustuskykyinen erilaisia sairauksia vastaan ja soveltuu hyvin erilaisiin käyttötarkoituksiin.
Neuvostoliitossa mustaterrieri oli lähes valtionsalaisuus, jonka maastavienti oli rajoitettua. Ensimmäiset Neuvostoliiton ulkopuolelle tuodut mustaterrierit, narttu Jolka ja uros Max, tulivat 1970-luvun alussa Suomeen.
Alkuaikojen mustaterrierikanta Suomessa perustuikin pääasiassa näiden koirien jälkeläisiin. Sisäsiitosta käytettiin runsaasti mm. Maxin tyttäret Anastasia ja Alicjezebel astutettiin molemmat isällään. Vuoteen 1987 asti tuontia rajoittivat karanteenimääräykset. Sittemmin on tuontikoirien määrä lisääntynyt tuonnin helpottumisen myötä. Koiria on tuotu lähinnä entisen Neuvostoliiton alueelta (mm. Moskovan ja Pietarin alueilta sekä Virosta).
Näyttelyissä mustaterrieri sijoitettiin aluksi suureen seurakoiraryhmään. Vuonna 1975 se sai oikeuden kilpailla PK-kokeissa. Suomessa mustaterriereillä on kilpailtu menestyksekkäästi kaikissa PK-kokeiden maastolajeissa. Samalla rotu siirrettiin palveluskoiraryhmään (D-ryhmä).
Vuonna 1994 otettiin mittaa terrieriryhmässä. Vuoden 1995 alusta mustaterrieri luokiteltiin FCI:n ryhmään 2, pinseri-, snautseri-, molossityyppiset ja sveitsiläiset karjakoirat. Voimassa oleva rotumääritelmän suomennos on Suomen Kennelliiton hallituksen hyväksymä 10.1.2012.